Ruthin leipomoRuthin leipomo on käyttänyt sähköisiä sanomanvälitysratkaisuja toimitusprosessissaan jo lähes kymmenen vuoden ajan. Tilaus-toimitussanomat sekä myyntilaskut kulkevat leipomosta keskusliikkeille sähköisesti ja OWS Finlandin avulla eri toiminnanohjausjärjestelmät saadaan keskustelemaan keskenään.

- Nykyaikana ei ole muuta vaihtoehtoa kuin hyödyntää sähköisiä ratkaisuja. Ei ole millään tavalla mahdollista, että kauppoja soiteltaisiin läpi tilausten merkeissä. Leipomoilla ja kaupoilla ei ole ylimääräisiä resursseja näin työlään tavan käyttämiseen, kertoo Ruthin leipomon toimitusjohtaja Markku Mäkinen.

 

Toimitusprosessin sähköistämiseen saa kotimaista ja luotettavaa palvelua

- Kotimaisuus on meille merkittävä arvo. Palvelua valittaessa tärkeää oli, että yhteistyökumppanimme on suomalainen sanomanvälitysoperaattori. Hyvin valitsimmekin, sillä palvelussa ei ole ilmennyt moitittavaa. Yhteiselon aikana on luotu uusia sanomayhteyksiä ja niiden muodostamisesta on jäänyt positiivinen kokemus. Käyttöönotto on meille päin näyttäytynyt helpolta. Myös arjessa kaikki toimii luotettavasti, kuvaa Mäkinen ja jatkaa:

- Se, että kaikki on mennyt niin kuin pitää, on osoitus siitä, että OWS:llä ollaan sanomaliikenteen asiantuntijoita. Meidän ei ole tarvinnut miettiä näitä asioita. Sellainen olo on, että aina olemme saaneet apua ja palvelu on ollut hyvää. 

- Toimitusprosessin sähköistäminen kannattaa. Tilaukset tulevat niin kuin pitääkin. Sähköiset sanomat toimivat luotettavasti ja vähentävät virheiden määrää, päättää Mäkinen.

tilaus-toimitusprosessi

Kuva: OWS:llä jokainen asiakas saa itselleen nimetyn myynnin yhteyshenkilön ja nimetyn projektipäällikön. Ruthin leipomon myynnin yhteyshenkilönä toimii meiltä Outi Huuhka. Outi kävi asiakkaalla vierailulla ja päästiinpä yhteiskuvaankin.

 

 

 

Ota yhteyttä

Olisiko toimitusprosessin sähköistämisestä hyötyä sinun yrityksellesi?

Jätä yhteydenottopyyntö täyttämällä viereinen lomake ja asiantuntijamme on sinuun yhteydessä. Käydään asiat läpi rennosti jutellen.