Automaatiot tehostavat tilaus-toimitusprosessia
Viinitalo Melkko toimii tukkumyyjänä kaupan alan keskusliikkeille. Koska keskusliikkeillä on monia toimipisteitä, oli viinitalon järkevintä automatisoida tilaus-toimitusprosessi.
- Halusimme säästää aikaa ja resursseja ja saada tilaukset suoraan sähköisesti taloushallinto-ohjelmaan sen sijaan, että ne olisivat tulleet toiseen ohjelmaan, tulostettu yksitellen ja kirjattu manuaalisesti uudelleen taloushallintoon, kertoo Melkon toimitusjohtaja Janne Kettula.
Yrityksessä otettiin käyttöön EDI-sanomat, jotka automatisoivat tilaus-toimitusketjun ja helpottavat näin asiakassuhteiden ylläpitoa. Myös joillekin asiakkaille laskut menevät EDI-muotoisina, jolloin prosessi on yhä sujuvampi. EDI-operaattoriksi valittiin OWS Finland.
- Saimme asiantuntijalta suosituksen ja tiesimme, että OWS on toiminut luottavasti ennenkin nykyisen järjestelmätoimittajamme ja keskusliikkeiden kanssa. Heillä on valmiit prosessit ja toimintatavat EDI-sanomien ja järjestelmien yhteenliittämiseksi, kuvaa Kettula.
OWS:n toimintatapa ja EDI-sanoman hyödyt tuovat asiakkaalle etua
Melkolla OWS:n toiminta koettiin heti alusta asti positiiviseksi, asiantuntevaksi ja ratkaisukeskeiseksi. Käyttöönotto sujui erinomaisesti ja projektin eri osapuolten yhteistyö oli saumatonta. Saumattomuus on jatkunut myös käyttöönoton jälkeen.
- OWS reagoi tukipyyntöihimme aina nopeasti ja he viestivät niin meille, järjestelmätoimittajalle kuin keskusliikkeille hyvin, iloitsee Kettula ja jatkaa:
- EDI-sanomat ovat tuoneet meille monia hyötyjä. Ne säästävät aikaa ja vähentävät manuaalista työtä, jolloin pystymme keskittymään tuottavampaan työhön.
Melkolla arvostetaan myös sitä, että OWS on suomalainen perheyritys:
- Se on tosi upeaa! päättää Kettula.
"EDI-sanomat automatisoivat tilaus-, toimitus-, ja laskutussanomamme, jolloin manuaalisen työn määrä vähenee ja aikaa säästyy merkittävästi. OWS:n valmiit toimintamallit järjestelmätoimittajien ja keskusliikkeiden välillä tekevät EDI-sanomien käyttöönotosta sujuvaa. Asiat hoidetaan OWS:ssä positiivisella otteella, ratkaisukeskeisesti, asiantuntevasti ja nopeasti."
Janne Kettula | toimitusjohtaja | Viinitalo Melkko Oy


Facebook